Joulukuu oli Luovasti liikkeelle yhdessä -hankkeessa täynnä ylisukupolvista musiikin tuottamaa tunnetta ja välittämistä, kun hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat seniorikeskusten lisäksi Itä- ja Länsi-Helsingin musiikkiopistot.

Musiikkiopistojen oppilaiden ja opettajien oli alun perin tarkoitus esiintyä paikan päällä seniorikeskuksissa kaikkien ikääntyneiden iloksi yhteislaulun ja pienten taukojumppatuokioiden kera. Koronatilanteen heikentyminen vaati kuitenkin joustavuutta, luovuutta ja toimeen tarttumista: Musiikkiopistojen panos muutettiin etämusiikkitervehdykseksi ja konsertit suoriksi internet-lähetyksiksi, jonka jälkeen oli mahdollisuus halutessaan jäädä tekemään projektikoordinaattorin ohjaamaa jumppaa. Lisäksi Roihuvuoressa järjestettiin erikseen jouluinen yhteislaulutilaisuus ja tonttujumppa. Yhteensä tapahtumia järjestettiin viisi, joista kaksi Roihuvuoren ja kolme Riistavuoren seniorikeskuksella.

Tapahtumien toteutusmuodon muutoksesta huolimatta musiikki- ja liikkumistuokiot toivat kaikissa muodoissaan paljon iloa niin osallistujille kuin henkilökunnallekin.

– Tämä oli kerta kaikkiaan sielua ja ruumista hivelevä kokemus, kommentoi eräs osallistuja Riistavuoren seniorikeskuksella ensimmäisen konsertin jälkeen.

Myös hankkeen projektikoordinaattori Tuija Laine oli tapahtumiin erittäin tyytyväinen.

– Tässä tilanteessa olisi ollut helppoa lyödä hanskat tiskiin ja peruuttaa suunnitelmat, mutta kaikilla tapahtumien suunnitteluun osallistuneilla tahoilla oli vahva tahtotila toteuttaa ne. Tämä saatiin aikaiseksi yhteistyöllä. Paras palkinto oli nähdä ikääntyneiden nauttivan musiikista, ihastelevan taitavia musiikkiopiston oppilaita sekä jumppaavan innoissaan mukana, Laine kertoo.

Hankkeen tapahtumat ovat siirtyneet nyt joulutauolle. Tapahtumat jatkuvat tammikuun toisella viikolla 13.1. seniorijoogan muodossa. Koronatilanteen luoman epävarmuuden vuoksi ajantasaisimman tiedon tapahtumista saa Helsingin Siskot ja Simot -Facebook-sivuilta, Keikkakalenterista tai ottamalla yhteyttä suoraan projektikoordinaattori Tuijaan.

Oikein mahtavaa uutta vuotta 2022!

Lisätiedot:

Luovasti liikkeelle yhdessä
Projektikoordinaattori Tuija Laine
044 9772539
tuija.laine@siskotjasimot.fi