Maanantaina 8.9. starttasi Ikäinstituutin koordinoima #VieVanhusUlos -kampanja, ja sen kunniaksi järjestimme ulkoilukeikan Leppävaaran Elä ja Asu -seniorikeskukseen.
Meillä oli ilo saada vapaaehtoisiksi liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala avustajansa kanssa sekä Relex Solutions -yrityksen työporukka. Heidän osallistumisensa mahdollisti useamman ikäihmisen osallistumisen ulkoiluun ja mukavan päivän viettämiseen.
Aurinko helli meitä koko ulkoilun ajan. Kiersimme lenkin seniorikeskuksen läheisen kartanon ohi ja saavuimme puistoalueelle, jossa pidimme tietovisan. Kysymykset liittyivät Suomen luontoon, ja seniorit loistivat osaamisellaan. Kävelyn lomassa ehdittiin myös rupatella ja vaihtaa kuulumisia, mikä teki ulkoilusta erityisen mukavan ja lämminhenkisen.
Eräs seniori totesi ennen kävelylle lähtöä odottaneensa ulkoilua kovasti ja toivoneensa, että joku lähtisi seuraksi ulkoilemaan. Keikan aikana hän vielä totesi, että parasta on saada raitista ilmaa ja nähdä vähän maailmaa. Yhdessä ulkoilu koettiin siis tärkeäksi.
Lämmin kiitos mukana olleille vapaaehtoisille, Leppävaaran Elä ja Asu -seniorikeskukselle ja Ikäinstituutille keikan mahdollistamisesta!
Jos haluaisit lähteä mukaan vapaaehtoiseksi ilahduttamaan ikäihmisiä, löydät tulevat Välittämisen keikat keikkakalenteristamme:
https://www.siskotjasimot.fi/keikkakalenteri/