Siskot ja Simot – luovan välittämisen yhteisö organisoi ketterästi antoisaa ja mukavaa matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa. Siskot ja Simot tuo iloa ja virkistystä ikäihmisille 23 paikkakunnalla, joilla pop up -toimintamallimme, yhteiset ”Välittämisen keikat” ja kampanjat luovat osallisuutta ja yhteisöllisyyttä ikäihmisille ja heitä kohtaaville vapaaehtoisille.

Olet tervetullut yhteisöömme, sinä oma-aloitteinen ja aikaansaava aluekoordinaattori. Vastaat yhteisömme toimintamallin mukaisesta vapaaehtoistoiminnan tuesta ja koordinoinnista Uudellamaalla ja toimit alueen osa-aikaisten työntekijöiden lähiesihenkilönä. Tehtävä on uusi ja sen pätevyysvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja työkokemusta vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista.

Arvostamme luovaa asennetta, ratkaisukeskeisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Toivomme Googlen työympäristön tuntemusta. Luemme eduksi kokemuksen lähiesihenkilönä toimimisesta ja uusien työntekijöiden perehdyttämisestä. Olet silloin tällöin valmis joustamaan työajoissa ja osallistut tarvittaessa tapahtumiimme Uudellamaalla. Oman auton käyttömahdollisuudesta on hyötyä.

Tarjoamme sinulle mukavan tiimin tuen sekä antoisan ja merkityksellisen työn, jossa pääset osaksi yhteisömme isoa tarinaa. Työskentelemme enimmäkseen etänä, mutta sinulla on valmiudet tulla myös toimistollemme Järvenpään keskustaan. Palkkaus on 3100 euroa/kk. Työsuhde on vakituinen ja siinä on kuuden kuukauden koeaika.

Lisätietoja toiminnanjohtaja Eero Väisäseltä, eero.vaisanen@siskotjasimot.fi, puh. 050 545 3145. Puhelintiedusteluihin vastataan 15.12. klo 8 – 10 ja  20.12.klo 13-16.

Hakemukset sähköisesti viimeistään 12.1.2023 mennessä eero.vaisanen@siskotjasimot.fi otsikolla ’Hakemus aluekoordinaattorin tehtävään’. Liitä hakemukseen CV.