Siskojen ja Simojen kevätkeikoilla pääsee esimerkiksi bingoamaan, neulomaan ja muistelemaan lapsuuden pihaleikkejä. Iloisen tekemisen lomassa on mukava kohdata ikäihmisiä.

Välittämisen vuoteen 2022 ponnistetaan kinosten keskeltä monenlaisin teemoin. Palvelutalot availevat pikkuhiljaa oviaan myös vapaaehtoisille. Maaliskuussa Siskot ja Simot on lähdössä liikkeelle bingokoneen kanssa muun muassa Nurmijärvellä ja Järvenpäässä. Bingopallojen rapinaa kuulee tiistaina 15.3. Nurmijärvellä ja keskiviikkona 16.3. Järvenpäässä.

Tuusulassa kokoonnutaan lauantaina 19.3. pihaporinoihin muistelemaan lapsuuden pihaleikkejä ikäihmisten kanssa ja Jyväskylässä taiteillaan sunnuntaina 20.3. lumesta ihasteltavaa. Savonlinnassa keikkaillaan toukokuun loppuun asti kädentaidoin ja maaliskuussa vanhojen valokuvien voimalla. Lahdessa ollaan liikunnallisia ja säiden salliessa ulkoillaan muuallakin – vapaaehtoisten joukoissa saattaa näkyä myös nelijalkaisia.

Järvenpäässä alkavat 10.3. säännöllisesti palvelutalossa kokoontuvat laulupiirit, joihin etsitään ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat tuottaa musiikin iloa ikäihmisten arkeen. Piiriin ei tarvitse sitoutua, vaan yhteenkin laulukertaan osallistuminen on arvokasta. Turun tulevista pop up -keikoista pääsee kuulemaan perjantaina 11.3. Siskojen ja Simojen infopisteellä.

Keikkakalenteria päivitetään jatkuvasti uusilla tapahtumilla. Tarkista oman paikkakuntasi Välittämisen keikat Keikkakalenterista ja ilmoittaudu mukaan kohtaamaan ikäihmisiä! Vapaaehtoisia tarvitaan pitämään seuraa ikäihmisille ja auttamaan käytännön järjestelyissä. Mukaan lähteminen on todella helppoa. Siskot ja Simot ei vaadi sitoutumista, aiempaa vapaaehtoiskokemusta, erikoistaitoja tai jäsenmaksuja. Sinulla on lupa tulla mukaan ihan vain kokeilemaan vapaaehtoisena toimimista ja viihtymään itsekin!

Siirry Keikkakalenteriin tästä! >