Siskojen ja Simojen naistenpäivähaastattelussa keskustellaan 85-vuotiaan Eilan kanssa elämästä, ilosta ja menetyksistä.
Siskojen ja Simojen Jyväskylän toimintakoordinaattori Karoliina Veijo kävi naistenpäivän kynnyksellä tutustumassa Viitakotiin ja sen asukkaisiin. Siellä hän tapasi Viitahelmessä asuvan ikäleidin, 85-vuotiaan Eila Tervon, joka avasi Karoliinalle kotinsa ja sydämensä.
Naistenpäivän innoittamana nämä ennestään toisilleen tuntemattomat, eri sukupolvien naiset uppoutuivat juttelemaan elämästä, sen muutoksista ja käännekohdista. Eila pohti nykyaikaa ja sitä, kuinka aikaisemmin elämisen materiaaliset puitteet olivat varsin niukat. Sen vuoksi aiemmin ihmisten välinen yhteys, yhdessä tekeminen ja oleminen korostuivat.
– Asuimme nuorena mieheni kanssa erään omakotitalon yläkerrassa. Meillä oli vain sänky ja pöytä. Omenalaatikosta tehtiin verhollinen kaappi, jossa säilytettiin jauhoja ja sellaista. Ei ollut paljoa millä aloittaa. Silloin keskityttiin ihmisiin, ei tavaroihin, Eila muistelee.
Nuoren parin aika kului liikunnan parissa. Heidät löysi niin hiihtoladulta, kuntosalilta, pesäpallokatsomosta kuin uimahallistakin. Kun lapset olivat pieniä, Eila oli kotiäitinä. Hän huomaa nyt, että naisten elämä ja arki on mullistunut. Naisten koulutus on tänä päivänä yleisempää ja laajempaa.
– En minä ole paljon käynyt kouluja, lopetin keskikoulun 12-vuotiaana. Nykyään naisetkin kouluttautuvat pidemmälle, Eila pohtii.
Eilan elämä on ollut täynnä monia eri sävyjä. Hän on kohdannut myös suurta surua ja menetyksiä, joista valtavin oli oman tyttären kuolema. Tyttärestä puhuminen herkistää Eilan silminnähden.
– Menetimme Tuula-tyttäremme syövälle, kun hän oli 46-vuotias. Tuula oli filosofian maisteri ja toimi matematiikan opettajana. Hänen sisustaan kertoo se, että hän valitsi mennä ensin oppilaidensa kanssa luokkaretkelle Ruotsiin ja vasta sitten leikkaukseen.
Tuulalta jäi Eilalle kolme rakasta lapsenlasta: nuorin heistä on nyt 31-vuotias. Eila puhuu pitkään kaikista lapsenlapsistaan ja siitä, miten suuri apu he ovat eri tilanteissa.
Myös Eilan kumppani menehtyi kaksi vuotta sitten. Nyt elämään tuovat sisältöä perheen lisäksi esimerkiksi palvelutalon muut asukkaat. Ystävättärien kanssa ulkoillaan ja kahvitellaan kunkin kunnon mukaan. Naiset ovat hänen kokemustensa mukaan loistava tuki ja ilonlähde toisilleen.
– Tänäänkin soittelin erään ystävän kanssa ja juttelimme pitkään. Voinnin mukaan käymme yhdessä lenkillä ja toinen toistemme luona kahvilla. On kiva, että on ystäviä, Eila sanoo.
Pienen pohtimisen jälkeen hän jatkaa:
– Kyllähän se naisen elämä on ihan hyvä elämä. Minulla on ollut kyllä myös ihan hyvä elämä.
Muistojen tie vie vielä hetkeksi Floridan maisemiin, krokotiileihin ja Hemingwayn talon kuusivarpaisiin kissoihin. Matkustus on ollut Eilan elämässä sydäntä lähellä. Kotiinviemisiksi Eila antaa uudelle tuttavalleen Marianne-karkin. Lopuksi hän huikkaa vielä lämminsävyisen ja kannustavan elämänohjeen:
– Elä semmoisena kuin olet. Omana itsenään hyväksytyksi tuleminen on arvokas asia.
Katso tästä myös vuoden 2021 naistenpäivähaastattelu Irjasta! >