Hallituksen suunnittelemat lisäleikkaukset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoitukseen ovat lyhytnäköistä politiikkaa, jonka inhimillinen hintalappu on kohtuuton. Tämä korostuu erityisesti säästöjen kohdistuessa ikäihmisiin, joiden arjessa järjestöjen tarjoama tuki ja yhteisöllisyys voivat olla ainoa silta ulkomaailmaan.
Suomessa on arviolta kymmeniä- jopa satojatuhansia ikäihmisiä, jotka kokevat itsensä yksinäisiksi. Yksinäisyys ei ole vain mielentila vaan se on vakava terveysriski, joka tutkimusten mukaan altistaa masennukselle, muistisairauksille ja ennenaikaiselle laitoshoidolle. Järjestöjen toiminta on keskeistä osallisuuden lisäämisessä ja yksinäisyyden vähentämisessä.
Avustusleikkaukset tarkoittavat käytännössä sitä, että järjestöjen kyky koordinoida toimintaa ja saada vapaaehtoisten resurssi tuottamaan hyvää yksilöille ja yhteiskunnalle heikkenee. Vapaaehtoistoiminta ei ole ilmaista eikä se synny tyhjiössä: se vaatii ammattimaista organisointia, viestintää, vapaaehtoisten tukea ja turvallisten kohtaamisten varmistamista. Jos tältä viedään rahoitus, menetetään samalla valtava määrä hyväsydämisten kansalaisten tarjoamaa vapaaehtoispanosta. Unohtamatta sitä, kuinka toimiessaan myös vapaaehtoisten hyvän mielen ja tekemisen tunne sekä aktiivisuus kohenee.
Olisi ristiriitaista leikata toiminnoista, jotka vahvasti tukevat ikäihmisten ja vapaaehtoisten hyvinvointia ja toimintakykyä. Kodissaan asuva ikäihminen, joka pääsee vapaaehtoisten saattelemana ulos, pysyy toimintakykyisenä pidempään, kuin neljän seinän sisälle unohtunut.
Järjestötyö on investointi, ei kulu. Päätös leikata järjestöjen välittämistä lisäävästä työstä ei ole säästö, vaan tietoinen valinta siirtää kustannuksia korjaavaan työhön ja lisätä inhimillistä kärsimystä. Olemmeko todella valmiita maksamaan näennäisistä säästöistä hinnan, joka mitataan yksinäisyytenä, sairautena ja myös myöhemmin kasvavina kustannuksina?
Hanna Simola, toiminnanjohtaja Siskot ja Simot ry
Virpi Dufva, toiminnanjohtaja, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry