Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry:n koordinoimassa Tehdään yllätyksiä ikäihmisille -kädentaitokampanjassa kuka tahansa sai liittyä mukaan ilahduttamaan ikäihmisiä tekemillään käsitöillä. Syksyllä järjestetty keräys tuplasi viimevuotisen saaliinsa ja keräsi valtavan määrän lämpöä ja välittämistä ympäri Suomen.

Kesän ja alkusyksyn aikana järjestetty kampanja keräsi tänä vuonna uskomattomat 3 050 käsintehtyä yllätystä. Määrä on yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna, jolloin yllätyksiä kertyi noin 1 400 kappaletta. Mukana oli tänä vuonna 30 paikkakuntaa ympäri Suomen.

Kampanjassa kaikenikäiset ihmiset osallistuivat keräykseen esimerkiksi virkaten, kutoen, maalaten ja nikkaroiden. Tuotoksina syntyi suuri määrä uniikkeja käsitöitä, kuten villasukkia, eläinhahmoja, koruja, huiveja ja muita ilahduttavia muistamisia.

”Konkreettinen osoitus siitä, että ikäihmistä ei ole unohdettu”

Kampanjan tuotokset löytävät paikkansa erityisesti kotona asuvien ikäihmisten luota. Yllätyksiä jaetaan muun muassa kotiin vietävien palvelujen, omaishoitoyhdistysten, päivätoimintakeskusten sekä seurakuntien kautta.

– Haluamme sanoa suuren kiitoksen jokaiselle askartelijalle, silmukoiden luojalle ja nikkaroijalle. Antamanne aika ja huolenpito ovat konkreettinen osoitus siitä, että ikäihmisiä ei ole unohdettu, sanoo Siskojen ja Simojen toiminnanjohtaja Hanna Simola.

Kampanja on järjestetty aiemmin Turun Siskot ja Simot ideoimana sekä toteuttamana, ja tänä vuonna se toteutettiin jo kolmatta kertaa valtakunnallisesti. Kampanjan tarkoituksena on edistää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa ja luoda hyvää mieltä sekä ikäihmisille että käsitöiden tekijöille.