”Täällähän on lattia täynnä travoltoja” huudahtaa DJ Börje katsellessaan edessään joraavaa joukkoa Porvoon Taidetehtaalla syyskuun 14. iltapäivänä. Tehdassali muuttui Siskojen ja Simojen vapaaehtoisten ja toimiston väen käsissä hetkeä aikaisemmin harmaasta betonisalista tunnelmalliseksi discoluolaksi, jonka fiilikset nosti kattoon menneiden vuosien parhaat biisit. Tanssikoulun esitanssija sai houkuteltua ujoimmatkin tanssijat mukaan lattialle ja parhaimmillaan discovalojen loisteessa jammaili jopa sata discodiivaa.
Kiva, kun ei tartte odottaa jotain hakemaan tanssimaan
Ensimmäistä kertaa Porvoossa järjestetty Välittämisen keikka oli selvästi odotettu tapahtuma ja mukana oli myös discon ensikertalaisia. Yksi ekakertalainen Seija Jaakkola oli iloisesti yllättynyt ihmismäärästä. Perinteisemmissä tansseissa Seija on käynyt mutta tykkäsi discossa erityisesti siitä, että tanssilattialle voi mennä ihan itsekseen tai ystäväporukassa, eikä tarvitse odotella seinustalla miestä hakemaan.
Tanssilattialla nähtiin monenlaista tyyliä paritanssista rokkiin ja myös ilahduttavan moni pyörähteli parketilla pyörätuolilla tai rollaattoriin tukien. Taidetehtaalta poistui viikonlopun viettoon hymyileviä ja ehkä hiukan hikisiä bilettäjiä. Tapahtuman jälkeen paikallislehden tekstaripalsta täyttyi kiitosviesteistä ja toiveesta: ”lisää discoa ikäihmisille Porvooseen”!