Syyskuun kuumimmassa tapahtumassa  helmat heiluvat ja lantiot liikkuvat, kun Porvoon kaupunki järjestää yhdessä Siskot ja Simot ry:n kanssa MummoVaariDiscon perjantaina 14. syyskuuta klo 13–15 Taidetehtaan Tehdassalissa.

Musiikki on ensiluokkaista, sillä levysoittimien taakse asettuu vinyylilevyineen mainio diskomusiikin konkari, DJ Börje Helsingistä. Jotta vältytään venähdyksiltä, niin pohkeet lämmitellään Taidetehtaan tanssikoulun alkutanssilla.

MummoVaariDiscoon voi osallistua juuri sellaisella panostuksella kuin haluaa, seurata menoa ja tanssin huumaa tai olla tanssilattialla Porvoon Olivia Newton-John tai John Travolta.

–  Myös pyörätuolein ja rollaattorein liikkuvat mahtuvat hyvin mukaan tanssimaan. Tanssitaito ei ole todellakaan mikään vaatimus. Yhdessäolo on tärkeintä, kertoo kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattori Petra Bärlund-Hämäläinen.

– Ovella ei kysellä papereita eikä mitään tiettyä ikärajaa osallistumiselle ole, vaan mukaan ovat tervetulleita kaikki, joiden tanssijalka vipattaa tai jotka haluavat nauttia rennosta diskotunnelmasta. Tehdassali tarjoaa diskolle myös sopivat puitteet, toteaa kulttuuriohjaaja Eva-Rita Helin.

Oman kokemuksensa senioridiskojen järjestämisestä tuo tapahtumaan Siskot ja Simot ry, joka tuotti Tavastialle ensimmäisen Mummodiskon viime syyskuussa.

– Olemme olleet mukana järjestämässä Mummodiscoja ja Nitrodiscoja muun muassa Helsingissä, Hyvinkäällä ja Lahdessa. Parhaiten kohdeyleisöön on uponnut varsinkin 50- ja 60-lukujen rock sekä 70- ja 80-lukujen disco ja iskelmä, kertoo toiminnanjohtaja Eero Väisänen Siskot ja Simot yhteisöstä.

Vapaaehtoisia haetaan mukaan koristelemaan tilaa ja joraamaan tanssilattialle. Näihin tehtäviin voi ilmoittautua www.vapaaehtoistyo.fi/porvoo sivustolla tai soittamalla numeroon 0400 186 818, täydentää Petra Bärlund-Hämäläinen.

Sisäänpääsy on ilmainen ja tarjoilua voi ostaa Taidetehtaan ravintola Vitriinistä. Tapahtuman narikkamaksu on kaksi euroa. Järjestäjät toivottavat kaikki diskomusiikista kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi nostalgiadiskoon Taidetehtaalle.  Tuttujen diskokappaleiden tahdissa tanssirytmit muistuvat varmasti mieleen, lupaavat diskon järjestäjät.

Lisätietoja MummoVaariDiscosta antaa:
Petra Bärlund-Hämäläinen, vapaaehtoistyön koordinaattori, Porvoon kaupunki, vanhuspalvelut, puh. 0400 186 818, petra.barlund-hamalainen@porvoo.fi
Eva-Rita Helin, kulttuuriohjaaja, Porvoon kaupunki, kulttuuripalvelut, puh 040 489 9599, eva-rita.helin@porvoo.fi
Eero Väisänen, toiminnanjohtaja, Siskot ja Simot ry, puh. 050 545 3145, eero.vaisänen@siskotjasimot.fi