Keväällä Siskot ja Simot ja geronomiopiskelijat Mikko Haapalainen ja Joni Tammisalo kohtasivat toisensa, ja syntyi yhteinen unelma Tavastialla järjestettävästä Mummodiskosta. Reilu puoli vuotta myöhemmin unelmasta tuli totta. 6.9. kaikki Helsingin invataksit olivat varattuja ja jonoa kertyi kadulle asti kun 721 vanhusta saaapui valloittamaan Suomen legendaarisimman klubin tanssilattiaa.

[mk_blockquote font_family="none"]"Tällaiselle oli tosiaankin tilausta! Ei vaan tahdo tila riittää, joten ensi keralla teidän täytyy järjestää disko Kulttuuritalolla tai vaikka Hartwall Areenalla!"[/mk_blockquote]

Diskossa levyjä pyörittelivät legendaarinen diskon kuningas, DJ Hall of Famer Tapani Ripatti sekä nuoremman polven DJ:t Harri Hertell ja Kuk Norris ja yleisön diskotunnelmaan johdatteli iki-ihana diskosimo Kaj Kunnas. Lavalle nousivat myös valtakuntamme virallinen soulin kummisetä Sami Saari, jonka keikalla yleisö innostui yhteislauluun, ja upea diskokuningatar Meiju Suvas, jonka esiintyminen taustatanssijoidensa Jäykkisten kanssa sai diskokansan lanteet liikkeelle.

Monella diskoilemaan saapuneella vanhuksella oli oma Tavastia -tarinansa kerrottavana. Esimerkiksi 86 -vuotias Vappu Hannola kertoi ajoistaan Rita Tainolan opissa ja siitä, kuinka hän nuorena tyttönä herätti pahennusta suomalaissa tanssimalla amerikkalaisten sotilaiden kanssa. Nimettömänä pysytellyt diskokävijä puolestaan muisteli 70 -luvulla Tavastialle saamaansa porttikieltoa ja naureskeli tyytyväisenä, että tällä kertaa ovimikko oli hellämielisempi. Kari Häglund puolestaan kertoi kiertävänsä pääkaupunkiseudun musiikkitapahtumia rokkikonserteista oopperaaa. Häglundin mielestä disko oli tapahtuma paikallaan.

”Tällaiselle oli tosiaankin tilausta! Ei vaan tahdo tila riittää, joten ensi keralla teidän täytyy järjestää disko Kulttuuritalolla tai vaikka Hartwall Areenalla!”, hän nauroi.

Mummodiskon kaltaiset tapahtumat eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisia, ja tälläkin kertaa heidän panoksensa oli korvaamaton.  Diskoiltapäivä oli ainutlaatuinen ja mieleenpainuva kokemus myös vanhusten kanssa vapaaehtoisina diskoilemaan ilmoittautuneille.

”Fiilikset olivat iloiset ja olen todella tyytyväinen, että sain mahdollisuuden olla osana tätä kokemusta. Tilaisuus oli liikuttava – sanan molemmissa merkityksissä. Olin rättipoikki tanssimisesta kun pääsin kotiin, mutta silti oli hymy huulilla”, summasi eräs vapaaehtoisista nimettömässä palautteessa.

Paikalle saapui myös sankoin joukoin mediaa, ja Mummodiskofiilikseen pääsetkin esimerkiksi katsomalla MTV3 -kanavan livestreamia, lukemalla tapahtumasta YLE Uutisista tai vaikkapa Ilta-Sanomista.

Siskojen ja Simojen keikoille ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin, joten seuraahan keikkakalenteriamme ja tykkää meistä Facebookissa, niin pysyt kärryillä siitä missä ja milloin tapahtuu seuraavaksi!