Syksy on hujahtanut vauhdilla Keravalla KOKEVA -hankkeessa. Olemme suunnitelleet toimintaa sekä luoneet yhteistyöverkostoja Ahjossa, Killassa ja Saviolla. Kolmivuotisen KOKEVA -hankkeen puikoissa toimivat projektipäällikkö Anita Salonen ja projektityöntekijä Emmi Nisumaa. Hankkeen ytimessä on avoin ja maksuton toiminta ikäihmisten ehdoilla lähellä heidän kotiaan. Kokoontumisia pidetään taloyhtiöiden asukastiloissa ja asukkaita käydään kutsumassa mukaan ihan kotiovelta asti. Alueiden ikääntyneet ovat itse suunnittelemassa, mitä tahtoisivat yhdessä tehdä ja toteuttamiseen kutsutaan kaikki alueen asukkaat.

Hanke käynnistyi Starttikahveilla jokaisella alueella. Kahvit olivat kaikille avoin tilaisuus, jonne voi tulla juomaan kupposen kuumaa ja ideoimaan, mitä olisi kiva tehdä yhdessä. Starttikahveja edeltävillä viikoilla kiersimme alueilla Kiinteistö oy Nikkarinkruunun taloissa viemässä kutsua kahveille ovelta ovelle.

Yhdessä onkin juotu kahvia kuppi jos toinenkin ja keskusteltu siitä, mitä ikääntyneet tahtoisivat yhdessä tehdä. Ikäihmisten toiveet ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta toimintamme on alueen asukkaiden näköistä. Olemme kirjanneet ylös ihmisten toivomuksia yhteisistä ulkoiluhetkistä käsitöihin, kuvataiteeseen sekä elokuvakatsomoon.

Tammikuussa 2019 aloitamme kaikilla kolmella alueella säännöllisen pienryhmätoiminnan. Tapaamiset järjestetään ikäihmisten ehdoilla, mutta toivotamme tietenkin lämpimästi mukaan kaikenikäiset alueen asukkaat. Olisi hienoa, jos alueen ihmiset innostuisivat kutsumaan itse mukaan yksin aikaansa viettäviä naapureita. KOKEVA -hankkeen periaatteeseen kuuluu myös jatkaa etsivää työotetta läpi hankkeen, jotta mahdollisimman moni löytäisi paikan viettää aikaa yhdessä.

Yhteistyöterveisin,

Anita ja Emmi

Anitalle ja Emmille kannattaa avata ovi: heillä on mukanaan kutsu kahville