Asianajotoimiston väki tanssitti Käpyrinteen palvelutalon asukkaita iltapäivädiskossa.

 

Jalat vispaavat musiikin tahtiin niin, että heikompia hirvittää. Ei uskoisi, että Airi Saari, 88, on diskossa elämänsä ensimmäistä kertaa.

Moneen vuoteen ei ole ollut näin mukavaa, ei voisi parempaa päivää olla, Airi huudahtaa pyörähdellessään tanssilattialla.

Keskiviikkona Käpyrinteen palvelutalossa lanteet keinuivat diskomusiikin tahtiin, kun vapaaehtoisyhteisö Siskot ja Simot järjesti asukkaille diskoiltapäivän.

Tällä kertaa yhteisön mukana oli yrityskumppani, sillä Siskoina ja Simoina diskoa järjestämässä hääri kymmenkunta työntekijää asianajotoimisto Bird & Bird Oy:stä. Tiukkiin tilanteisiin työssään tottuneet asianajajat ja muu henkilöstö sai työpäiväänsä toisenlaista haastetta, kun diskojärjestelyjen jälkeen piti vielä pistää parastaan tanssilattialla.

– Mutta hauskaa oli, ja askelkuviot ikäihmisten kanssa osuivat nopeasti yhteen, asianajaja Jutta Nieminen kertoo hymyillen.

 

siskot-ja-simot-kapyrinteen-disko-airi

Airi Saari otti osaa palvelutalon diskoon.
Välillä tanssittiin hitaampia rytmejä paritanssina.

 

Yrityksen HR -asiantuntija Heini Räty sanoo, että toisista välittäminen ja yhdessä tekeminen kuuluvat heillä toimintakulttuuriin.

Haluamme vaalia tätä kulttuuria ja jakaa hyvää henkeä myös toimistomme ulkopuolella, tällä kertaa senioridiskon merkeissä, summaa Räty.

Siskojen ja Simojen toiminnanjohtaja Eero Väisänen toivoo, että yritykset innostuisivat laajemminkin vapaaehtoistoiminnasta, kertaluonteiset keikat sopivat hyvin sitoutumiskammoisillekin.

– Valmiiseen konseptiin on helppo tulla mukaan toteuttamaan konkreettista yhteiskuntavastuuta. Meillä osallistuminen ei tarkoita pitkäkestoista sitoutumista, vaan riittää, kun ilmoittaa yrityksensä mukaan yhteen tapahtumaan kerrallaan, Väisänen kertoo.

Yritysten rahalahjoitusten ohella Väisänen vinkkaa kokeilemaan konkreettista tekemistä vapaaehtoiskeikalla.

Omin käsin tehtävä vapaaehtoistoiminta yhdessä työkavereiden kanssa on paitsi palkitsevaa, myös hauskaa. Harvoin sitä kesken työpäivän pääsee diskopallon alle pyörähtelemään tietäen, että tanssimisesta on suurta iloa muille, Väisänen kannustaa.

Jaana Kosunen | Tarinataivas