Uusi viestintävelho esittäytyy

Kesälomalta palanneet toimiston Siskot ja Simot saivat elokuussa uuden työkaverin, kun Saara Paajanen heitti viestintävelhon viitan harteilleen. Viestintäkoordinaattorina Saaran tehtäväkenttään kuuluvat mm. verkkoviestintä ja somekanavista vastaaminen sekä monipuolinen paikallisten toimintaryhmien tukeminen viestinnän keinoin. Tämä kolmen tytön äiti tuli mukaan siskoilemaan Orimattilasta ja hänellä on kokemusta monenlaisesta viestinnän työstä kalustekatalogien taittamisesta tiedotteisiin ja sidosryhmälehden toimittamiseen. Itsessään ”aktiivisuussolusyndrooman” diagnosoinut Saara tuntee olonsa kotoisaksi ruohonjuuritason toiminnassa, vaikka viihtyy myös taustatyötä tehden tietokoneen äärellä. ”Yksi mieleenpainuvimmista asioista vapaaehtoisuuden kentällä on ollut vuosi 2014, jolloin olin mukana Kapua-hankkeessa ja kiipesin Ras Dashen vuoren huipulle Etiopiassa kehitysmaiden tyttöjen ja naisten hyväksi”, Saara muistelee. Haasteet eivät tätä rohkeaa keski-ikäistä naista pelota ja aiemmin pääosin lapsijärjestöjen kanssa töitä tehneenä hän odottaa innolla uuteen ikäryhmään tutustumista. ”Luovan välittämisen yhteisö tuntui heti omalta jutulta ja uskon, että innostuneella, uteliaalla ja aurinkoisella asenteella saamme yhdessä rakennettua paljon uusia avauksia, merkityksellisiä kohtaamisia ja elämyksellisiä kokemuksia eri ikäryhmille.”

Viestintäkoordinaattori Saara Paajanen

Saaran tavoittaa osoitteesta: saara.paajanen(at)siskotjasimot.fi

0

Start typing and press Enter to search

Siskot-ja-Simot-Tilkantoivo-PappapiknikLauluSiskot
X