Pop up -vapaaehtoisuus on piilevä voimavara

Allianssi ry:n pääsihteeri Anna Munsterhjelm kirjoitti (HS Mielipide 15.5.). vapaaehtoistyön tarvitsemasta vastuullisesta johtamisesta. Kirjoituksessaan hän viittasi äskettäin tehdyn kyselyn tuloksiin, joiden mukaan pääosa vapaaehtoistyöstä tehdään säännöllisesti ja pitkäkestoisesti.

Järjestöissä tehdään laajaa ja monipuolista vapaaehtoistyötä, usein oman tai perheenjäsenen harrastuksen tai muun intressin parissa. Kaikki toisten hyväksi vapaaehtoistoimintaa organisoivat tahot tietävät, että etenkin sote-sektorilla vapaaehtoisista on pulaa, ja myös pop up -vapaaehtoisuudelle paljon tarvetta ja käyttöä.

Yhteisömme vapaaehtoisten keskuudessa tehdyt kyselytutkimukset osoittavat selvästi, että matalan kynnyksen toimintamallimme vahvuus on, ettei vapaaehtoistyöhön tarvitse sitoutua samalla tavalla kuin pitkäkestoiseen säännölliseen vapaaehtoistyöhön. Toimintamallin avulla on saatu mukaan vapaaehtoisia, jotka eivät muuten osallistuisi vapaaehtoistoimintaan.

Pop up -vapaaehtoisuus on piilevä voimavara, kunhan se saadaan oikein markkinoitua ja kohdennettua lähimmäisten ja yhteiskunnan hyväksi. Pop up -vapaaehtoistoiminnalle on tyypillistä, että se syttyy ja sammuu helposti ilman sitä ylläpitävää yhteisöä. Toistuvasti järjestettävä erilainen toiminta tarjoaa mahdollisuudet saada mukaan uusia ihmisiä sellaiseen toimintaan, joka heitä kiinnostaa ja jossa he voivat antaa oman panoksensa vahvuuksiaan ja osaamistaan hyödyntäen. Se voi olla myös portti sitoutuneempaan pitkäkestoiseen vapaaehtoistoimintaan.

Yhteisömme pop up –vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on tehdä keikkavapaaehtoistyöstä mukava ja hyödyllinen harrastus, joka innostaa ihmisiä toimimaan vapaaehtoisina. Pop up -vapaaehtoistoiminnassa palataan vapaaehtoistyön määrittelyn alkujuurille: toisten hyväksi tavallisen ihmisen taidoin ilman korvausta. Kun saadaan koko Suomi keikalle, se on mahtava lisä vapaaehtoistyöhön.

Eero Väisänen
toiminnanjohtaja
Siskot ja Simot ry

Kirjoitus julkaistiin 20.5.2018 Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.

Lue lisää Siskojen & Simojen toiminnasta täältä!

 

0

Start typing and press Enter to search

X