Nainen Siskojen & Simojen motivaation lähteillä

Vuosi sitten keväällä 2017 geronomiopiskelijat Eveliina Perttu ja Joni Tammisalo alkoivat suunnitella opinnäytetyötään. Tavoitteena oli löytää tutkimusta varten taho, joka vahvistaa yksilön ja yhteisön hyvinvointia. Eveliinan silmiin osui Helsingin Sanomien juttu Siskoista ja Simoista. ”Ajattelin heti, että tässä olisi loistava yhteistyökumppani opinnäytetyöhömme”, Eveliina nauraa.

Opinnäytetyön edetessä Eveliina ja Joni haastattelivat seitsemää Siskoissa ja Simoissa toimivaa vapaaehtoista saadakseen tietoa vapaaehtoistoiminnan merkityksestä vapaaehtoisten omien osallisuuden kokemusten sekä motivaation kautta. Lisäksi he halusivat selvittää, minkälaista tukea vapaaehtoiset tarvitsevat pop up – tyyppisten tapahtumien järjestämiseen.

”Haastatteluita tehdessä oli hienoa huomata, kuinka Siskojen & Simojen vapaaehtoiset luovat ympärilleen positiivista ja ennen kaikkea yhteisöllistä ilmapiiriä kukin omista lähtökohdistaan”, Eveliina kertoo.

Hän oli myös erittäin vaikuttunut lämpimästä ja välittävästä ilmapiiristä toiminnan ympärillä. ”Minua ilahdutti haastateltujen vapaaehtoisten rehellisyys ja avoimuus sekä se, kuinka heistä jokainen kokee vapaaehtoistoiminnan tärkeäksi ja merkitykselliseksi”, Eveliina iloitsee.

Lue lisää:

Eveliinan ja Jonin opinnäytetyö Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä : vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa luettavissa täältä!

0

Start typing and press Enter to search

X